Missä oot? Mullon kyyylmäää.. Tule takaisin Helsinkiin. Kaveripiiri kutistuu ja kutistuu, kun yksi toisensa perään muuttaa ulkomaille. Syksyn saldoa: München, Pariisi, New York, Buenos Aires, Göteborg, Bryssel ja viimeisimpänä Oslo. Kahviseurasta on tullut katoavaa kansanperinnettä.
Ja sitten on vielä se, että jos ja kun itse eroaa, niin eihän täällä enää näytä olevan yhtään ihmistä, jonka viikonloput eivät täyttyisi anopin luona vierailuista sun muista parisuhdevelvollisuuksista. Eikä sekään auta, että missään yökerhossa hilluminen ei vaan jaksa kiinnostaa yhtään. Se kuuluisa "oma aika" on hauskaa vain niin kauan kuin se on poikkeus.
Kun kesken parhainta pikkujouluaikaa viikonlopun ainoa ohjelmanumero on taas yksi avautumiskeskustelu siitä, mikä on/oli vikana ja miltä nyt tuntuu ja mikä ahdistaa ja mikä on sekaisin, niin melkeinpä toivoisin, että huomisen jälkeen tulisikin suoraan maanantai. Mikä ihmeen juttu se on, että joka paikassa pitää koko ajan keskustella? Työpaikoilla kehityskeskustellaan. Telkkarissa on keskusteluohjelmia, joissa tosin yleensä keskustelee vain yksi ihminen. Kouluissakin keskustellaan, esimerkiksi kiusaajat laitetaan keskustelemaan kiusattujen kanssa. Ja parisuhteissa sitä vasta keskustellaankin, oikein istutaan alas ja jutellaan, että mikä siinä toisessa nyt niin paljon ärsyttää. Ja sitten pitää vielä keskustella parisuhteen jälkeenkin, että mikä meni vikaan.
Mulla soi päässä vaan "a little less conversation a little more action".
[Edit: Alusta unohtui sana Ida!!!! Hups.]
