On ollut ylimainostettua työkiirettä. Nyt homma pulkassa, ja olo on outo. On vaikeuksia saada kiinni rytmistä. Tänään joudun vuorokaudeksi suljettuun tilaan juopuneiden pikkujoulistien kanssa. Paatti keikkuu Tallinnaan ja jossain vaiheessa takaisin. Miksi edes poistua laiturista? En käsitä. Kaikki odottaa kuitenkin, että päästäisiin satamaan suojaan aallokolta. Ja laivasta tullaan kuitenkin ulos vasta Helsingissä. Kukaan ei edes huomaisi mitään, vaikka purtilo kieppaisi vaikka vain Lauttasaaren ympäri ja takaisin Länsisatamaan. Mutta siellä kuulemma esiintyy Dingo. Peloittaa hieman. Onneks seuralaiseni ovat sen verran hmm.. eläväisiä, että saanen nauttia yöunista hytissä ylhäisessä yksinäisyydessä. He ovat uhanneet jättää nukkumisen väliin kokonaan. Turnauskestävyyteni on laskenut siihen malliin sitten ns. hullujen vuosien, että tarvitsen kyllä kauneusuneni.
Muuten ei oo juurikaan asiaa. Ulos oli tullu talvi. Pitsisukkikset on hienot, mutta kylymät. Korkkarissa oli hieman liukasta luistella, vaihdoin järkevämpään saappaaseen. Tahtoisin vaan pussailla, pussailu on mukavaa. Mun Leena-serkku on muuten pussailun Suomen mestari. Mutta en silti tahtois sen kanssa pussailla kumminkaan.
Mies kalautti sunnuntaina kahvikupilla päähän. Väittää, että vahingossa. Se yritti nostaa astioita mun pään yli, mutta satuinkin juuri ratkaisevalla hetkellä käännähtämään väärään suuntaan. Olenkin nyt toistellut värisevällä äänellä silmät suurina, että "kyllä kyllä, älä lyö". Mieluiten julkisilla paikoilla. Ja aina se vaan mua naurattaa. Hän väittää, että vitsi alkaa olla jo hieman kulunut.
