Lillun suvannossa. Täällä pian entisessä työpaikassa ei ole enää juuri mitään tekemistä, ja uudessa paikassa mun ei edes oleteta tekevän vielä juuri mitään. Olen perehdytyksessä, eli pääasiassa kuuntelen, mitä minulle kerrotaan. Sisältö on jonkun muun vastuulla, minä olen melko passiivinen vastaanottaja. Mukavaa.
Viikonloppukin oli rauhaisa. Yli sietokyvyn (ja mun turnauskestävyyteni ei todella ole mitenkään alhainen) noussut kekkerien määrä aiheutti sen, että pakenin perjantain läksiäisistä jo hyvän aikaa ennen valomerkkiä. Lahjoitin Hashburgerista ostamani Cokiksen hyvin humalaiselle ruotsinkieliselle herralle, tai oikeammin sen kahdelle kaverille, jotka yrittivät parhaansa mukaan tukea muutamia liikaa nauttinutta ystäväänsä. Tästä kiitollisna herrat heittivät minut taksilla kotiin. Luin yöllä
No Sex in the City -blogin
yhdyssanaleikki-postausta, josta oli ollut puhetta avohoidon kanssa. Olin hyvin kekseliäällä tuulella, mutta harmi (?) kyllä nukahdin ennenkuin ehdin lähettää tekstiviestin, johon olin kirjannut luovuuteni tuloksia. Jostain syystä viestiä ei voinut lähettää aamuauringon valossa.
Lauantai-iltana kävin ystävän kanssa syömässä Satkarissa (naminam!). Nauroimme itsemme tärviölle, kun huomasimme, että menneisyydestämme löytyi sama luuranko. Ihan hullua, olemme tunteneet saman miekkosen eri kaupungeissa ja eri aikaan. Maailma on hyvin, hyvin pieni. Myöhemmin oli tarkoitus saunoa avohoidolla, mutta kun soitin summeria, herra tuli ovella vastaan. "Houston, we have a problem. Avaimet jäivät sisälle." Jahans. Duktig pojke!
Vietimme sitten iltaa kulmakuppilassa biljardia pelaten, kun odotimme, että herran mamma ja pappa palaavat illalliselta kotiinsa, vara-avaimet kun olivat siellä. Biljardi oli hauskaa, tuli ihan lukioajat mieleen. Tosin olin kyllä kohtalaisen paska ja avo-H:lla oli käsittämätön tuuri. Se onnistui lyömään pallon pussiin, vaikka se tuijotti mun kaula-aukkoa eikä suinkaan biljardipöytää. No, ainakin yritin kaikkeni vaikeuttaakseni sen keskittymistä.
Täytynee työskennellä hiukan, vaikka motivaatio onkin jossain ihan muualla.
