Olen hieman mustelmilla. Viikonloppuna suhattiin perjantaina saareen laittamaan paikkoja kuntoon, lauantaina serkun rippijuhliin, sieltä takas saareen rapukekkereihin ja eilen raesateessa kotiin. Mustelmat tuli siitä, että juuri kun olimme poistumasta ensimmäisistä juhlista toisiin, tuli paikalle yksi serkku, jolla oli huomiotaherättävän pyöreä vatsa. En oo ehtinyt nähdä koko kesänä, ja lisääntymisuutinen tuli aivan puun takaa. Sitä paitsi siellä on kuulemma kaksi! Tuli liikutuskyyneliä ja hässäkkää, kun suurin osa suvusta oli yhtä yllättyneitä. Samaan aikaan Kalsari (a.k.a Mies) kiskoo kädestä, että pakko mennä, tule nyt. Astuin ohi portaasta ja menin korkkareissani kuperkeikkaa mukkelis-makkelis. Nyt sinertää käsi ja polvi ja selkä.
Siinä keikahtaessa tipahti laukusta meikkipussi, jonka huomasin vasta autossa, kun yritin siistiä olemustani toisen osapuolen sukulaisia ajatellen. Onneksi sain lainapuuteria ja juhlat olivat hauskat ja akvaviittiset ja liikuttavan suomenruotsalaiset. Minut haastettiin vetäisemään viisu, ja ilahdutin kuulijoita dramaattisella esityksellä laulusta "On pieniä käärmeitä, helevetin pieniä käärmeitä. Kun ne pannaan sammaan pussiin, siellä ne saavat rauhassa - ja taas on pieniä käärmeitä." Menestys oli valtaisa.
Jopa niin, että Kalsarin veljen vaimo oli tänä aamuna töissä kertonut, että viikonlopun rapujuhlissa viehättävä (!) nuori nainen lauloi pienistä käärmeistä ja että mahtaako kukaan tietää moista laulua. Johon hänen viereisessä huoneessa istuva kollegansa totesi, että tunteepa toki ja mahtoiko muuten olla Hanna, joka sitä lauloi. Kyseinen kollega oli nimittäin tätini, jolle olin kertonut jutun sitä kadonnutta meikkipussia hakiessa!!! Maailma on joskus ihan uskomattoman pieni.
