Kun tämä kuitenkin tulee esille, niin miksei sitten nyt ja heti. Me otettiin aikalisä. Eli tauko. Minun aloitteestani, mutta yhteistuumin.
Sain vihdoin ja viimein suuni auki, työkaverin läksiäisviinitarjoilun siivittämänä. Toisaalta helpotti saada sanottua kaikki, mitä olen ehtinyt vatvoa mielessäni jo pidemmän aikaa. Mutta ei se helppoa ollut, lähteä aamulla lämpimästä kainalosta ja sopia, että soitellaan, kunhan ollaan ehditty miettiä, mitä me meistä halutaan vai halutaanko mitään.
En tiedä. Ehkä se loppui tähän. Ehkä ei. Kuka olis uskonut, että toisen aamupierukin voi alkaa itkettää, kun miettii, että kuuli sen ehkä viimeistä kertaa?
Aika raadollista.
Olen istunut koko aamupäivän palaverissa toimitusjohtajan kanssa, keskustellut Kekkosesta, sanojen merkityksistä ja yhteiskunnan tilasta, ja antaisin aika paljon, että pääsisin täältä pois.
Ihmiset täällä luulee, että mulla on krapula.
