Kevätpörriäinen surisee päässä. Taloutemme kalsariosasto sai eilen päähänsä, että tänä aamuna suhataan jumpalle heti aamutuimaan. Kellon soidessa tunnelma oli hieman lattea, mutta kumpikaan ei voinut antaa periksi ja palata peiton alle. Polkaistiin siis fillareilla salille, mies puntille ja minä paceen (aika stereotyyppistä!). Paikalla oli yllättäen koko Ei se haita - yllättäen siksi, että allekirjoittanut harvemmin pystyy piiskaamaan itsensä liikkeelle moiseen aikaan. Talvella en vaan kykene repimään palelevaa tomumajaani aamulla kylmään ja pimeään, vaikka jälkeenpäin fiilis olis kuinka aurinkoinen. Mutta kevät tekee ihmeitä.
Kivoja uutisia on kuultu viime päivinä, uudesta työpaikasta on ilmoitellut
yks jos toinenkin ja vauvoja on putkahdellut maailmaan eri puolilla (onnea vaan ensimmäisestä siskonpojastaan maailman ylpein täti ja neljännestä veljentyttärestään maailman ylpein täti). Lähipiiriin on tulossa tänä keväänä/kesänä vielä kolme lisää. Totesin tässä jollekin juuri, että mitä hittoa, ihanku me oltais jotain kolmekymppisiä, kun kaikkialla lisitään. Ja hetken päästä, että mitä hittoa, niinhän me muuten ollaankin.
Nyt odotellaan jäiden lopullista lähtöä, että päästään taas saareen. Toivon mukaan jo pääsiäisenä! Käytiin kyselemässä paikallisilta Inkoossa, jotta hur e det med isen ja när tror ni att man kommer ut, ja kovasti siellä sedät hassuine ärrineen vakuutti, että pääsiäiseksi pitäis aueta, jos tätä säätä jatkuu. Se olis iloista! Ensi viikonloppu menee vähän erilaisissa
tunnelmissa, saa nyt nähdä tuleeko siitä skitä ollenkaan vai jääkö pelkkään afteriin.
Afterista tuli mieleen ahteri, joten jaan nyt vielä senkin, että pylly on taas pipi, kun olen fillaroinut pari päivää talvitauon jälkeen. Mikä siinäkin on? Ja miten siihen satulaan voi tottua? Kun siis ymmärrän, että esim. hankaava kenkä venyy, mutta satula ei kai muutu miksikään, enkä toisaalta ole huomannut, että takalistossakaan olis tapahtunut mitään muutoksia. Niin että miksi se satula aluksi painaa ja sitten ei?
