tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Työperäistä tuskaa

Kävin viemässä roskat. (Aloitukseni ainakin on maailmankirjallisuuden klassikoiden tasoa.) Ulkona oli kylmä. (Niin.) En ollut poistunut kotoani neljään päivään. (Tämä voisi melkein jo olla kiinnostavaa, jos en olisi paljastanut aiemmassa postauksessa, että olin flunssassa.)

Poden joltistakin tuskaa. Ei kiinnosta paljoa työt (silti ilmeet ylpeän). Tekis mieli jättäytyä friikuksi, hankkia ehkä joku osa-aikahomma, lillustella aamuisin tohveleissa kaikessa rauhassa ja nauttia välillä siitä kunnollisuuden tunteesta, jonka voi kokea aamulla aikaisin liikkeellä ollessaan vain ihminen, joka normaalisti ei liiku ennen puoltapäivää. Voisi vaikka opiskella ja tehdä sen hiivatin gradun.

Tahtoisin pulata päivät pitkät kauniiden asioiden kanssa. Olen kyllästynyt globalisaatioonintegraatioonaivovuotoon ja strategiaanbudjettiinpalaveriin ja segmentointiinrajapintaantahtotilaan. Oksu.

Joskus kun olin töissä "vaan" baarissa, olin ainakin hetkellisesti hyvin tyytyväinen työhön. Jotenkin hyväntuulinen. Tosin olin silloin hädin tuskin kakskymmentä ja elämässä oli muutenkin hauskinta juoda shamppanjaa jatkoilla Kämpin sviitissä tai tuhlata koko liksa vaatekauppaan tai tillustella ns. huonoilla teillä vaikka useamman päivän, jos ei ollut mitään velvollisuuksia.

Ehkä mua vaan riipii se, että ennen tyydytyksentunteen hankkiminen oli helpompaa. Nyt ei voi edes samaan tapaan tyhjentää yläkertaa humalialla, kun siitä saa kolmen päivän fyysisen ja kolmen kuukauden moraalisen kankkusen. Täytyy hankkia niitä samperin elämyksiä hiki otsalla jostain spinningtunnilta tai asioikseen järjestää hemmotteluviikonloppu hoitoineen päivineen kuukausitolkulla etukäteen. Ylipäätään kaikki vaatii paljon enemmän suunnittelua. Enää ei tuu lähdettyä ex tempore Turkuun tai Tukholmaan, pelkästään koti-työ-sali-koti-reitiltä poikkeaminenkin vaatii useamman päivän varoajan.

Tämän kaiken saa aikaan kaksi päivää kotona keskellä viikkoa, vaikkakin räkäpäisenä ja puolikuntoisena. No, after all... tomorrow is another day. (Katsoin iik ihaninta Tuulen viemää sairaslomani ratoksi!!!)

4 Comments:

Blogger Unknown said...

Sä oot niin oikeassa siinä. On vaan niin pirun vaikea tavoittaa onnellisuutta ja elämyksiä tuolla tavalla kun muu yhteiskunta useimmin tuntuu mittaavan niitä rahoissa, ammatillisissa saavutuksissa ja tärkeiden ihmisten verkostoissa.

07 helmikuuta, 2007 11:13  
Blogger Ana said...

Nii on. Elämykset jotenkin "kuluu". Niinhän ajankulullekin tapahtuu muutos kun ihminen vanhenee, koska aika on aina suhteessa jo elettyyn: viisivuotiaalle vuosi on viidesosa koko elämästä, meikäläisten osalta vuosi hujahtaa siinä kuin ennen viikko, paljo kerkee edes huomata. Ehkä elämyksiä vaivaa joku samantapainen iän karttumisen aiheuttama tauti?

Voi olla, että elämyksen fyysinen puoli kemiallisena prosessina ja miltä se tuntuu kokemuksena jotenkin menettää merkitystään toistuessaan? En tiiä. Mutta mielenkiintoinen juttu kuitenkin. Ja tuttu! "Miksi mikään ei tunnu oikein miltään?"

07 helmikuuta, 2007 20:53  
Blogger Hanna said...

Levottomat osa 3007... :) En tiä, jotenkin vaan ihmetyttää, että pitääkö tässä sitten koko loppuelämänsä riehua (työ)paikasta toiseen, kun jossain vaiheessa aina alkaa kyllästyttää ja tulee rauhaton olo. Voisko joskus löytää edes pienen rauhan vai pitääkö sekin lähteä etsimään jostain luostariretriitistä?

08 helmikuuta, 2007 09:16  
Anonymous Anonyymi said...

eiköhän tuohon tuskaan auta se, että lipeää niille ei-suunnitelluille "yksille" vanhojen työkavereiden kanssa, jotka potee ihan samanlaisia ajatuksia!!! luikkis

08 helmikuuta, 2007 14:23  

Lähetä kommentti

<< Home

Free Hit Counters
Site Counters