Lensimme viikonlopuksi Brysseliin (
taas). Kriekiä (nam, sitä on nyt myös jääkaapissa) ja shoppailua (vain yhdet kengät, huom!) ja herkkuja ja hauskaa seuraa. Suklaat jäi tällä kertaa syömäti, mutta onneks energiavaje täyttyi oluista. Seura totesi paikalliset viskiannokset varsin miehekkään kokoisiksi. Parasta on pieni keskieurooppalainen päivähiprakka kaupungilla kävelyn jälkeen. Useimmat jutut - esim. la
Grand Place, Manneken Pis, Montgomery,
l'Atomium, Marché du
Midi Market - oli tuttuja. Antiikkimarkkinat oli uusi tuttavuus, samoin mm. käsittämätön paikallinen baari, joka henki lännenelokuvien bordellitunnelmaa. Siellä oli valtavasti pieniä, hämyisiä huoneita, joissa oli sohvia ja tauluilla lattiasta kattoon vuoratut seinät. Tarjoilija toi pöytään talon omaa, erinomaista kirsikkaviiniä. Hauska paikka kaikin puolin!
Yöunet jäivät lyhyiksi ja kun paluulento vielä oli myöhässä, oli eilinen aikamoista sumua työpaikalla. Kävin haastattelemassa Pauli Aalto-Setälää, ja se oli ainoa parituntinen koko päivänä, kun sain edes jotenkin skarpattua. Vaikkakin meinasin jäädä vangiksi tuulikaappiin ja varastaa vierailijakortin. On aina palkitsevaa, kun haastateltava kehuu kysymyksiä ja asiaan paneutumista - ja olihan toki syytäkin, kun olin viettänyt kokonaiset 20 minuuttia googlettamalla herran nimeä (nyt alkoi soida päässä Hoosianna ja herran nimeen). Hauskinta oli se, että olin löytänyt vanhan Ylkkärin
haastattelun, jossa silloinen Nelosen uutispäällikkö pontevasti väittää median olevan puhelin. Käsitys on kuulemma muuttunut. Nyt pitäisi vielä rutistaa juttu paperille, toivottavasti saan siihen mukaan jotain haastattelun hyvästä hengestä. Keskustelu työelämästä ja yritysmaailmasta ja arvoista ja tunteista oli aidosti kiinnostava.
Työtä siis. Sitten kotiin, jossa yksi kappale miehiä sairastaa. Ja on kiukkuinen, koska käskin sen pysyä sängyssä ja olla hillumatta. Ja valittaa, kun kurkkuun koskee ja nenä vuotaa ja ääni on käheä ja voi-voi. Psyykkaan itsestäni empatian kuningattaren ja olen ihan zen. Hoivaan ja huomioin. (Tai vaihtoehtoisesti hälytän jonkun kanssani kaljalle ja menen kotiin vasta kun on sairastavien miesten nukkumaanmenoaika. :)
