Onpas tullut tauko Ei se haitan päivityksessä.. Johtuu kesästä ja kuumasta ja kiireistä, ainakin täällä päässä Suomea.
Idakin kävi, ja Kent. Ensimmäinen oli pirteämpi kuin jälkimmäinen. Keikasta jäi vähän laimea fiilis, mikä tosin johtunee osin myös elämäänsä kyllästynyttä naamaa näyttäneestä seuralaisesta, joka ei siis ollut Ida. Siitäpä riemu vain yltyi huipentuakseen lauantaiaamun itkuraivariin. Siitä seuranneen eilisen kehityskeskustelun tulos on hämmentävä, vähän kuin Kentin keikka: periaatteessa hyvä, mutta jätti hiukan vaisun fiiliksen. En oikeastaan osaa kommentoida asiaa, mutta aion ajatella sitä seuraavan kolmen viikon aikana, jos jaksan.
Olen tässä miettinyt, että monesti tuntuu, että onni ja autuus ovat vain parin pienen asian päässä. Esimerkiksi joskus muutama vuosi sitten olin käynyt unelmieni työpaikan haastattelussa, ja odotin unelmieni treffejä. Pari päivää elin suloisissa haaveissa siitä, miten asiat loksahtaisivat kohdalleen.
No, ei tullut silloin työpaikkaa eikä rakkautta sen paremmin. Tuli vain elämäni masentavin kesä. Mietin silloin, ja mietin yhä, että kuka väitti kaiken olevan mahdollista, jos vain tarpeeksi haluaa? Tai että unelmat toteutuvat, kun vain jaksaa uskoa? Mitäs sitten, jos ei kuitenkaan loppujen lopuksi saakaan, mitä halusi? Kun ei jaksa enää uskoa eikä edes haluta. Niin että mitä helvettiä sitten?
