Työpäivästä ja -määrästä huolimatta aion kirjata ylös viime yön jännitysnäytelmän, jos ei muuten, niin ainakin valtion palveluksessa kyllästyvän ystäväni ajankuluksi.
Näin siis ilmeisesti painajaisia koko viime yön, ainakin olin kuulemma pyörinyt ja hyörinyt koko yön. Yksi unista jäi mieleen, sillä heräsin keskellä yötä ahdistuneena ja hiestä nihkeänä. Herätin toisen ja aloin ääni täristen tilittää tuon kamalan unen tapahtumia. En kuitenkaan ihan saanut kaipaamaani ymmärrystä ja lohdutusta.
Olin unessa perisuomalaisella tanssilavalla, elettiin kai 70-lukua. Alice Cooper oli juuri heittänyt tanssilavakeikan ja halusi tavata minut backstagella. Hahmottelin jo mielessäni runomuotoista kirjelmää, jossa ilmoitin läheisilleni karanneeni elämäni rakkauden kanssa.
Ruusuisat unelmat muuttuivat kuitenkin kauhuksi, kun Alice yritti lukita minut ikkunattomaan kopperoon. Taistelin kaikin voimin kidnappausyritystä vastaan. Sain kuin sainkin murrettua oven auki, ja pinkaisin käpälämäkeen bändin jäsenten heitellessä jälkeeni pesismailoja.
Ja mikä on ihmisen palkka moisen koettelemuksen jälkeen? Hänelle nauretaan päin peljästynyttä naamaa! Ilmeisesti joidenkin mielestä painajaiseni oli jotenkin koominen. Pöyristyttävää käytöstä.
Olen kyllä naureskellut sittemmin minäkin, nimittäin
tälle.
