Yleisön pyynnöstä matkakertomus Mumbaista osa 1:
Singahdimme siis ihmeelliseen Intiaan Finskin suoralla reittilennolla. Yölennoksi 7,5 tuntia oli aika kettumainen, ei oikein ehtinyt nukkumaan (eikä pystynyt, koska joku rääpäle rääkyi käytännössä koko siunatun matkan), mutta ei jaksanut valvoakaan. Vaikka lähtö oli kahdeksan aikaan illalla, olimme perillä aikaeron takia varhain aamulla eli vähän seitsemän jälkeen.
Olin lukenut Lonely Planetini ja tiesimme ottaa kiinteähintaisen taksin Colabaan, missä hotellimme sijaitsi. Tarjokkaita olis kyllä ollut muitakin, seuraavina päivinä hyvin tutuksi tullut pakkomyynti alkoi heti, kun tallasi ensimmäistä kertaa pölyiselle tantereelle lentokentän ovien ulkopuolella.
Istuimme taksiin, johon tuli kyytiin myös kuljettajan kaveri - oli vissiin menossa samaan suuntaan, ja mikäs siinä, kun autossa oli paikka vapaana. Keskustelu autossa käytiin ilmeisesti bambayan hindiksi, mutta saattoi se olla marathia, gujaratia tai konkaniakin, mene ja tiedä. En tiedä, enkä suoraan sanottuna olis varmaan huomannut, vaikka seuralaiset olisivat pajattaneet levveetä savvoo, sillä istuin ns. paskajäykkänä penkin pohjassa. Sillä jeesus että sikäläinen liikenne oli iso KAAOS! Etelä-Euroopassa ajetaan kuulkaas vallan siivosti, huomasin.
Nämä kaverit eivät käyttäneet vilkkuja, kaistoja, jarruja, liikennevaloja eivätkä - kuten myöhemmin pimeällä huomasin - valoja. Lähinnä käytössä oli töötti, ja se, kuka huudatti torveaan äänekkäimmin, sai etuajo-oikeuden. Liikenteessä suikkivat sekaisin paitsi autot, myös bussit, riksat, mopot, fillarit, jalankulkijat ja kyllä, ne kuuluisat pyhät lehmät. Tunnin mittainen ajomatka oli melkoisen surrealistinen kokemus, etenkin kun takana oli noin tunnin "yöunet" koneessa.
Vastoin odotuksia pääsimme kuitenkin perille hotelliimme, jonne olin pari päivää ennen lähtöä meilannut ja varmistanut, että varauksemme on kunnossa. Jees, jees, velkam, kirjoitti intialainen, mutta oli vissiin unohtanut lupauksensa, sillä eihän meille mitään huonetta ollut. No, meidät iskettiin taksiin ja kuskattiin pois Colabasta läheiselle Churchgaten alueelle toiseen hotelliin. Pääasia, että saatiin sänky alle, tuumasimme ja otimme kunnon nokoset. Kun heräsimme, lähdimme seikkailemaan kohti Colabaa.
Colaba on siis vanha siirtomaakulttuurin keskipiste ja nykyisin se alue, missä on eniten turisteja ja ehkä Mumbain tärkein rakennus, Gateway of India. Siellä on myös luksushotelli Taj Mahal (älkää sekoittako palatsiin), baareja, ravintoloita, kauppoja, kilometreittäin katumarkkinaa ja hemmetisti porukkaa. Lyhyen vierailun aikana kannattaa pyrkiä asumaan Colabassa - tosin niinhän mekin yritimme, mutta huonolla menestyksellä.
Etelä-Mumbaissa on Colaban "yläpuolella" (no joo, pohjoiseen päin) myös Fort, joka on käsittääkseni liike-elämän valtaamaa aluetta ja sen länsipuolella tämä Churchgate, jonne päädyimme asumaan. Jos menette Mumbaihin, niin myös Fortin eteläreunassa on varmaan oikein hyvä sijainti asustaa. Churchgate oli myös siisti, mutta sieltä oli parinkymmenen minuutin kävelymatka Colabaan, ja matkalla oli vähän kaikenlaista porukkaa.
Siisti tarkoittaa tässä sitä, että alueella ei ole slummeja. Sen sijaan siellä(kin) on kerjäläisiä ja kaduilla eläviä kokonaisia perheitä. Colabassa kerjäläiset ovat suurelta osin heroinisteja, mutta narkkareita näkee kuitenkin vähemmän kuin Oslossa. Kaikki on niin suhteellista. (Mutta humehia olisi kyllä tarjolla, jos olisi semmoisista kiinnostunut - meillekin kaupattiin jo ensimmäisenä päivänä saman tyypin taholta kaikkea postikorteista oopiumiin.)
Kauppaaminen oli aluksi aivan jumalattoman rasittavaa. Turistialueilla - erityisesti Colabassa - jokainen länsimaalaisen näköinen on takuuvarmasti kohteena jatkuvalle tyrkyttämiselle. Osta osta, mam/sir, tässä huivi, patsas, sandaali, saapas, koru, ostaostaosta. Vaihtoehtoisesti tyrkytetään siunausta (rahasta, tietysti), taksia, karttoja, postikortteja, kukkia - ihan mitä vaan. Aluksi mekin jaksoimme sanoa nätisti no thank you, mutta aika pian ainakin allekirjoittanut sulki jo korvansa melkoisen tehokkaasti kaikilta kaupustelijoilta. Matkaseuralla oli pidempi pinna - tai paremmat käytöstavat... Oli miten oli, ahdistava kaupustelu väheni kyllä seuraavina päivinä.
Kun olimme katsastaneet komean, mutta juuri nyt restauroinnin alla olevan
Gateway of Indian (sama homma kuin silloin, kun kävin katsomassa Notre Damea!) ja tallustaneet siitä parin-kolmen tunnin matkan
Victoria Terminukselle (arkkitehtuuriltaan todella villi rautatieasema) kaikenlaisten nähtävyyksien ohi, olimme aika lailla puhki. Ensimmäinen päivä Mumbaissa herätti lähinnä tarpeen päästä pois siitä kaaoksesta ja hässäkästä. Mietimme vakavissamme, josko yrittäisimme saada halpislennot Goalle, mutta päätimme kuitenkin nukkua yön yli ja antaa Mumbaille mahdollisuuden.
