Tiedättekö, millaista on kun väsyttää syyttä suotta aivan järjettömän paljon? Aamulla makaat sängyssä tunnin verran kattoa tuijotellen ja yrität kerätä voimia ylösnousuun. Viimein kampeat ruhosi liikenteeseen, silloinkin vain ja ainoastaan jumalattoman kusihädän ruoskimana.
Yrität harjata hammasta ja kammata kuontaloa vaihtelevalla menestyksellä. Meikkaaminen ei yksinkertaisesti onnistu, kun et jaksa pitää kättä ylhäällä ripsivärin laiton vaatimaa aikaa. Istut sohvalla viisitoista minuuttia harkitsemassa pukeutumista.
Kun vihdoin ja viimein (yleensä melkoisesti myöhässä) laahaudut alas rappukäytävää, kykenet ainoastaan miettimään, miten selviät iltaan asti. Jalat ovat raskaat ja painavat ja kävelymatka ratikkapysäkille tuntuu puolimaratonilta. Ainoa asia, mistä jaksat vähän innostua, on ratikkaan könyävän mummon ohittaminen istumapaikan varmistamiseksi.
Töissä tuijotat ruudulta Blogilistaa ja painelet Päivitä-nappia puolen minuutin välein. Sitten tuijotat kelloa. Järjestelet papereita. Luet antaumuksella lehtiä. Tyhjentelet sähköpostia. Avaat keskeneräisiä tiedostoja vain sulkeaksesi ne samantien, koska sinulla ei ole mitään sanottavaa, ei yhtään ideaa, ei kerta kaikkiaan mitään, millä voisit jatkaa.
Tällaisina päivinä olisi hyödyllisintä keskittyä ns. luovaan ajatteluun. Sängyssä.
