Päivän ahdistus: Ihmiset, jotka esittelevät lastensa tai lemmikkiensä kuvia.
Aikaisemmin pahaa-aavistamaton hyvänpäiväntuttu, kollega, kaveri, naapuri tai vastaava sai tihrustaa lompakossa nuhjaantuneita polaroideja, nykyisin pahaa-aavistava hyvänpäiväntuttu, kollega, kaveri, naapuri tai vastaava saa tihrustaa epäselviä pikselimöykkyjä kännykän näytöltä.
Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, onhan se hienoa, että ihmiset ovat ylpeitä jälkikasvustaan (jos lemmikkieläimet nyt voi laskea mukaan jälkikasvuun), mutta miten niitä kuvia kuuluu kommentoida? Niin kovasti kuin yritänkin, en koskaan keksi muuta kuin äännähtää "voi kun söötti!" muka-ihastuneesti huokaisten. Yleensä mieleen tulee jotain sellaista, joka on hyvin kaukana kuvanesittelijän toivomasta reaktiosta, kuten "Onpa siinä lapsella iso pää ja harvassa korvia."
Monet lapset ovat rumia, etenkin vauvat. Kaljuja ja punaisia ja samannäköisiä ja rutussa. Ja vaikka lapsi ei olisi suoranaisesti ruma, niin ilman tunnesidettä kuvassa on minun näkökulmastani ihan vaan tavallinen kakara. Koska en tunne kyseistä herranterttua, minun on toivottaman vaikeaa keksiä mitään järkevää sanottavaa. "No, sehän näyttää ihan öö.. lapselta."
Sama koskee lemmikkieläimiä. Kuvassa on ihan tavallinen kissa tai koira, joka näyttää samalta kuin miljoonat muut kissat ja koirat. Yleensä elukka on vielä jollain kummallisella mutkalla, josta ei oikein erota, missä kohtaa on pää ja missä peräpää. "Kato kun se on söpösti siinä!" Jep, niinpä on. Näyttää aika lailla samalta kuin mummuvainaan minkkiturkki. Ei sitäkään voi ääneen sanoa, joten päädyn taas huokailemaan ja voihkimaan, miten suloinen se kissa/koira/kilpikonna onkaan.
Tunnen oloni joka kerta yhtä vaivautuneeksi. Nykyisin aina, kun joku kaivaa kännykän esiin ja aloittaa: "Kato, mulla on kuvia, eiks se oo söpö?", tunnen vastustamatonta halua poistua vessaan ja olla koskaan palaamatta takaisin. Mutta enhän minä mihinkään mene, minä vaan puristan kiltisti ulos: "Voi kun söötti!"
Dagens tips:
Pihtaaminen ei kannata.
